sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Äiti

Aluksi tuntui kummalliselta sanoa sitä ääneen. Siksi kutsuin itseäni etunimelläni vauvalle leperrellessäni. En osannut sanoa äiti. Mikä äiti? Äiti on minulle oma äitini. Äiti on minulle sana, joka muuhun kuin omaan äitiini kohdistettuna on aiheuttanut vain vilunväristyksen selkärangassani. Se on kuopaissut pohjalta asti sitä vanhaa pimeää kaipausta, sitä katkeruuttakin, jossa lapsettomuustaipaleellani velloin ja jota olen yrittänyt haudata jonnekin menneisyyden muistojen joukkoon.

Sillä se on nyt menneisyyttä. Nyt on toisin. Nyt on niin täydellisen toisin.

Aluksi se oli vaikeaa. Äiti. Minä. Tyttäreni. Nyt se tuntuu siltä niin kuin olisi ollut aina. Aina hän on ollut juuri se lapsi, jota minä odotin. Juuri hänen peräänsä minä itkin, juuri hänen vuokseen minä romahdin, juuri hänen takiaan minä jaksoin nousta aina uudelleen. Ei se olisi voinut olla kukaan muu kuin juuri hän.

Eikä hän olisi voinut tulla mihinkään toiseen aikaan, ei toiseen paikkaan.

Eikä minulla ollut muuta reittiä äidiksi kuin tämä. Siihen minä haluan omalla kohdallani uskoa ja siihen minä nyt uskon.

Eikä minun tarvitse enää kavahtaa sitä sanaa. Äiti. En enää edes kuiskaa sitä vain hiljaa. Sanon sen ääneen, se ei enää riko minua. Kaunis kuvitelma ei enää hajoa pieniksi pirstaleiksi, jos uskallan puhua siitä liian lujaa. Enää ei haittaa, vaikka joku toinen kuulisi. Se ei ole enää kuvitelmaa, se on tämä hetki juuri tässä näin.

Juuri nyt minä olen äiti. Vihdoin minä olen äiti. Olen rakkaan tyttäreni äiti.

9 kommenttia:

Tunteellinen Siili kirjoitti...

Hih :) Itselläni äiti tuli luontevasti heti alusta, mutta miehelle isi tuotti vaikeuksia. Kutsui aina vahingossa itseään etunimeltä, ja minä aina korjasin. Siitä se sitten vähitellen iskeytyi tajuntaan :)
Kyllä, sinä olet äiti, ja tulet aina olemaan <3

Maija Dahlia kirjoitti...

Onnea äidille ja isälle!

tyttöankka kirjoitti...

<3 Ihanasti kirjoitettu. Onnea pienelle neljäviikkoiselle vauvalle ja äidille!

Anonyymi kirjoitti...

Äitiys on parhautta!

Pyykkivuoren Prinsessa kirjoitti...

Minulle omituista oli myös, jos joku toinen kutsui minua äidiksi. Kesti hetken sisäistää se rooli. Joskus sitä joutui jopa pidättelemään liikutustaan, kun tajusi jonkun toisenkin pitävän minua äitinä tuolle lapselle.

Annika kirjoitti...

Minäkin olen monesti ajatellut, että lapseni ei voisi olla kukaan muu kuin juuri tuo minun lapseni. Mikäli olisin saanut lapsen johonkin muuhun aikaan aikaisemmin, niin se ei olisi hän.

Anonyymi kirjoitti...

Pidän kirjoitustyylistäsi. Se on kertova ja liikuttava. Niin tässä kuin edellisessäkin blogissa.

tyttöankka kirjoitti...

Miten teillä on mennyt? <3

Ainu kirjoitti...

Kiitos kaikille <3 Kyllä tässä jo pikkuhiljaa alkaa yhä paremmin sisäistämään itsensä äidittelyn. Että tuon tytön äiti mä saan olla. :)

Meillä on mennyt oikein hyvin. Tyttö nukkuu öisin niin, että oikeastaan nukun itsekin nyt paremmin kuin raskausaikana. Itkuisuutta on välillä melko paljonkin, ei kuitenkaan koliikkia. Tyttö vaatii paljon läheisyyttä ja sitä varten me vanhemmat ollaan. Opettelemista ja tutustumista tämä elämä on. Ihmettelemistä. Ja tykkään tästä, todella. :)