sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kaksiviikkoinen

Lapsemme on nyt kahden viikon ikäinen. Nämä kaksi viikkoa ovat olleet jokseenkin taianomaisia. Ajatukset eivät yllä mihinkään muuhun kuin syntymään ja siihen, mitä saimme tuoda kaiken odotuksen jälkeen sairaalasta kotiin. Pieni ihmeemme. Tuossa hän nyt nukkuu ja ähkii unissaan, isänsä sylissä, meidän sohvallamme.

Olen yrittänyt kirjoittaa auki synnytystäni. En ole pystynyt. Vaikka laitokselta kotiin lähtiessäni vakuuttelin, ettei tapahtumista jäänyt minulle mitään traumoja ja vaikka vakuuttelin niin ihan vilpittömin mielin, on ajan kuluminen osoittanut, että niin helpolla en tapahtuneista selvinnyt. Vielä en pysty siitä edes kirjoittamaan. En, vaikka kaikki meni ihan oikeasti lopulta kuitenkin aika hyvin. Silti, kun vain päästänkin mieleeni ajatuksen siitä, että lapsemme oli koko ajan vaarassa, jota kukaan ei huomannut eikä voinut huomatakaan, en pysty menemään sen pidemmälle. Annan itselleni nyt aikaa. Käsittelen asiaa pikkuhiljaa, enkä aio jättää sitä mieleeni keskeneräisenä kaivelemaan.

Muuten olen onnellinen. Aika on menettänyt merkityksensä. Elän hetken kerrallaan ja yritän ymmärtää, että tässä hän nyt on. Meidän rakas tyttäremme. Ja miten ihmeellinen hän onkaan. Niin suloinen, niin kaunis.

Kiitos kaikille onnitteluista. Jokaisen olen tallettanut mieleeni, antanut jokaisen onnentoivotuksen kasvattaa oman onneni määrää. Ja se onni on aivan suunnaton. Sydän täynnä kiitollisuutta.

14 kommenttia:

Turnip kirjoitti...

Voi kun mulla sydän hypähti kuin tätä luin. Onneksi kaikki on kuitenkin hyvin. <3 <3

Turnip kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Onneksi kaikki meni hyvin. Muista myös, että kaikki tunteet on sallittuja. Myös ne ääripään tunteet ♡
-Elina

Nuori Nainen kirjoitti...

Valtavasti onnea Ainu! Ja kiitos. Kiitos aiemmasta blogistasi, kiitos tästä nykyisestä ja kiitos siitä miten paljon ne antavat lohtua. Sanasi ja tapasi kirjoittaa ovat samaistuttavia ja minulle ne ovat olleet menneen vuoden aikana valtava voimavara.

En ole aiemmin kommentoinut, sillä olen halunnut olla pelkkä sivustalukija, mutta nyt kun onni on kohdannut itseänikin, on helpompi avata sanainen arkkuni.

Kiitos! Ja onnea!

Anonyymi kirjoitti...

Minunkin sydän hypähti onnesta <3 Osaat kirjoittaa niin kauniisti Ainu <3
Minun ihmeeni täyttää ihan juuri yhden vuoden.:) Vuoteen on mahtunut niin paljon onnenhetkiä,etten olisi voinut koskaan osata edes haaveilla niistä.<3

-Helmi

Belly kirjoitti...

Hyvä että kaikki on hyvin nyt! Onnea uudelle tulokkaalle ja koko perheelle. :)

Anonyymi kirjoitti...

Niin tutulta kuulostaa... Käsittämättömän isoja kokemuksia ja tunteita! Mitä vaavin isä muuten kokemuksesta miettii...? Kiinnostaa mua siksi, että itse aoikoinani seurasin meidän esikoisen suht dramaattista syntymää sängyn vierellä, ja se oli tosi, tosi hurja kokemus. Mun oli monta vuotta vaikea puhua siitä synnytyksestä ilman kyyneleitä, vaikka "kaikki menikin hyvin" :)

Tosi hyvää jatkoa teille kaikille! kuten jo viimeksi sanoin, nauttikaa ja toipukaa rauhassa, ihanaa :)

emmi

Anonyymi kirjoitti...

Voi että ihana kaksiviikkoinen pieni mytty :-) Meilläkin tytön syntymä oli alusta asti vaikea. Käynnistyksestä alkaen. Onneksi kaikki meni lopulta hyvin ja pikkuruinen neiti saapui maailmaan :-) Pojan syntymä on asia erikseen... Kerrohan kuulumisia kun jaksat ja onnea vielä koko perheelle!!!

Enkelipojan äippä

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten kovasti matkasi muistuttaa omaani. Olen seurannut tietäsi äidiksi aiemman blogisi alusta asti, myötäelänyt, itkenyt ja nyökytellyt tutuista tuntemuksista lukiessani. Samoin kävi nyt kun kerroit hieman synnytyksestäsi. Omaani käynnisteltiin pari päivää, kunnes lopulta voimat olivat ihan lopussa, sekä oma että vauvan vointi meni huonoksi ja päädyttiin kiireelliseen sektioon. Vauva voi alusta asti hyvin, itse olin pitkään tosi huonossa kunnossa. Tapahtuneesta jäi traumoja, joita työstän edelleen. Kuten joku jo totesikin, kaikki tunteet ovat sallittuja ja ne kannattaa tuntea läpi. Vain sillä tavalla voi päästä tapahtuneesta yli.

Onnea valtavasti ja ihania hetkiä sinulle ja teidän perheelle!

1-vuotiaan IVF-tytön äiti

Sonja - Toinen mahdollisuus kirjoitti...

Ootte kyllä onnenne ansainneet :) Kun olet valmis kirjoittamaan synnytyksestä, olen lukemassa :)

Jäädään seuraamaan.

tyttöankka kirjoitti...

Onnea Ainu ihanasta pikkutytöstä. Meidän vauvat syntyivätkin samana päivänä :).

Hyvä, että annat aikaa itsellesi toipua myös henkisesti synnytyksestä.

Ihanaa, että kaikki on nyt hyvin.

<3 Ihania vauvantuoksuisia päiviä teille!

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea pienoisesta tyttösestä <3 Nauttikaa ja rakastakaa sillä aika sai juuri siivet

terveisin,
Silmu ja pieni ihme 11kk
(More Than Welcome-blogista)

Ainu kirjoitti...

Kiitos taas jokaiselle onnitteluista ja omista jakamisista. :)

Nyt oon saanut vähän välimatkaa synnytykseen ja yritän kirjoittaa ensin itselleni, sitten muillekin, miten kaikki meni. Lapsen isä sai tämän myötä ainakin ainutlaatuisen kokemuksen, mistä mä oon iloinen hänen puolestaan. Koska tyttö tosiaan loppujen lopuksi syntyi hyvävointisena eikä tarvinnut tehohoitoa, sai isä heti leikkaussalista tytön putsattavaksi (oli yltäpäältä vihreässä möhnässä) syliinsä ja köllöttelemään puseronsa alle. Nuo tärkeät ensihetket siis meidän onneksemme meidän tapauksessamme sai isä omakseen. Toki itse sektiopäätös ja siitä alkanut nopea hässäkkä pelästytti niin isän kuin äidinkin. Onhan se aika hurjaa niin isälle kuin äidillekin, kun ensin verkkaisesti odotellaan, että mitään ei tapahdu, sitten yhtäkkiä ympärillä kuhisee toistakymmentä hoitajaa ja lääkäriä ja kaikesta aistii, että on oikeasti hätä ja kiire.

Edelleen olen onnellinen. Ja aika tosiaan kiitää. Ja tyttö on ihana.

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Lämpimät onnittelut!

Luin satunnaisesti edellistä blogiasi kun olin samassa tilanteessa kanssasi silloin. Onnekseni saan nyt hoitaa pientä tyttöäni ja palasit sattumalta mieleeni, ja sinullakin on nyt vauva, ihanaa!

Paljon onnea ja hyvää tulevaisuutta perheellenne! :)