tiistai 8. huhtikuuta 2014

Ensimmäinen

Ensimmäinen vaunulenkki. Ensimmäinen kylpy. Ensimmäinen hymy. Ensimmäinen nauru. Ensimmäinen kyynel. Ensimmäinen julkinen imetys. Ensimmäinen omassa sängyssä nukuttu päiväuni. Ensimmäinen kerta, kun pukeudutaan mekkoon.

Ensimmäinen junamatka. Ensimmäinen kahvilakäynti. Ensimmäinen vauvakerho. Ensimmäinen kerta ulkona ilman vauvaa. Ensimmäinen kerta, kun vauva on ulkona ilman minua.

Ensimmäinen kirja. Ensimmäinen mustikkainen jalanjälki paperilla. Ensimmäiset vaatteet, jotka jäävät pieneksi. Ensimmäinen kerta, kun käsi tarttuu kiinni leluun.

Ensimmäinen yhteinen laulu. Ensimmäinen kerta ulkona kantorepussa. Ensimmäiset aurinkolasit. Ensimmäinen oksennus sohvalla. Ensimmäistä kertaa leikatut varpaankynnet.

Tyttö on jo kolmen kuukauden ikäinen. Vähän yli. Tänään on kuitenkin tasan vuosi siitä, kun ensimmäistä kertaa elämässäni raskaustestiin ilmestyi haalean hailura viiva sen toisen, kirkkaan ja yksinäisen ystäväksi.

Ensimmäinen merkki siitä, että elämäni tulee muuttumaan.

Nyt elän sen muuttuneen elämäni ensimmäistä kevättä. Tyttäreni ensimmäinen kevät. Ensimmäinen kerta, kun aurinko paistaa näin kirkkaasti suoraan sydämeeni. Toinen aurinko loistaa tyttäreni kasvoilla. Päivät kuluvat, tyttö kasvaa ja yhä vain minä ihmettelen, miten tässä kävi näin hyvin. Olen onnellinen.

11 kommenttia:

Sonja - Toinen mahdollisuus kirjoitti...

Ihana :)

Turnip kirjoitti...

Tiedätkö Ainu, että juuri tänään minäkin olen niin uskomattoman onnellinen. Kuka olisi uskonut vielä vuosi sitten että tänään oltaisiin tässä näin, onnelliset :)

SS / Hyva voittaa kirjoitti...

Niinpä <3

Hydrangea kirjoitti...

Ihanaa. <3

Seurasin blogiasi aktiivisesti, kun olit hoidoissa ja käyn nyt myös täällä silloin tällöin lueskelemassa kuulumisia. Näillä näkymin meille on tulossa oma kauan kaivattu vauva 1. IVF:n 3. PAS:sin tuloksena. Perjantaina pääsemme katsomaan häntä ensimmäistä kertaa varhaisultraan. Toivottavasti kaikki on kunnossa. Oma tarinasi on antanut niin paljon voimaa. Kiitos siitä. :)

Ulla kirjoitti...

Ole Onnellinen! Ihanaa. <3
Minäkin olen, aidosti..pitkästä aikaa. Tämä kevät on hyvä <3

Keiju kirjoitti...

Ihania ensimmäisiä kertoja <3

Ainu, olen onnellinen puolestasi.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa! Tuota elämänmuutosta odotellessa <3 Meidän kaksi siirrettyä alkiota päätti molemmat jäädä kyytiin (!) ja kun tämä tieto on nyt sulateltu, odotan kaikkea tuota ihanaa tulevaa innolla. Epäuskoisen onnellisena.
-Siivetön-

Yoslene kirjoitti...

Kyynel <3

Unknown kirjoitti...

Tuli hyvä mieli tästä kirjoituksesta :). Nauti ensimmäisistä jutuista ja niistä toisista ja sitä rataa. Niin teen minäkin <3

Feeniks kirjoitti...

Ihana kirjoitus. Niin paljon odottamisen arvoisia asioita...

Rowan kirjoitti...

Ihanaa, Ainu! <3