lauantai 24. tammikuuta 2015

Onnellisen naisen silmät

Tasan kaksi vuotta sitten olin työharjoittelussa synnyttäneiden osastolla. Vastasyntyneitä lapsia ja, mikä olennaisinta, heidän vastasynnyttäneitä äitejään ja tuoreita isiä. Päivästä toiseen. Myttyisiä pieniä nyyttejä ja häkeltyneitä vanhempia.

Kyllä minä sen silloinkin tiesin, että minun on paha olla. Tietenkin tiesin. Kun kuljin kotiin sairaalalta, minä itkin. Välillä kävin sairaalan vessassa pidättelemässä itkua. Yritin olla kovempi. Yritin muistaa, miksi minä halusin tehdä sen, miksi olin päättänyt jaksaa. Sitten minä jaksoin. Omasta mielestäni.

Nyt näen paremmin. Kun voi katsoa elämäänsä jälkeenpäin, näkee itsensä kauempaa ja silti selvemmin. Kun oma lapseni nukkuu päiväuntaan, niin suloisena, että yhä vielä minun sydämeni pakahtuu kun vain ajattelenkin häntä ja minun tekisi mieleni hiipiä suukottamaan rakkauttani pitkin hänen pieniä poskiaan. Siinä hetkessä on niin helppoa katsoa mennyttä ja nähdä enemmän.

En minä jaksanut. Olin aivan rikki. Ei se ole elämää, että käy töissä sydän ruvella ja itkee yöt läpeensä. Ei ainakaan hyvää elämää.

Sen näkee silmistä. Kun katson valokuvista silmiäni silloin, ne olivat surullisen ihmisen silmät. Kun katson silmiäni nyt, näen jotain aivan muuta. Melkein eri silmät.

Tämä elämä on kuitenkin saman naisen elämää. Silloin tahdoin olla äiti, enemmän kuin mitään muuta, ja pelkäsin, ettei se ehkä tule toteutumaan koskaan. Se, että minun kohdallani asiat kääntyivät lopulta näin, muutti niin paljon.

Nyt silmäni hymyilevät. Vaikka minua ei hymyilyttäisi tippaakaan, vaikka olisin kuinka väsynyt ja kyllästynyt ja kiukkuinen ja turhautunut tahansa, eivät silmäni ole enää ne silmät, jotka kaksi vuotta sitten yrittivät kaikin voimin pitää kyyneleet poissa työajalta.

Onnellisen naisen silmät.




15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi, kun olette kauniita. Niin ihanat ja onnelliset <3 Tiedän niin mistä puhut. Olen monet kerrat miettinyt myös, että jos meille ei tätä onnea olisi pitkien hoitokuvioiden jälkeen suotu, en onneksi tietäisi loppupeleissä, mistä olisin jäänyt paitsi.

- Puolivuotiaan ihmeen äiti

Kaipaava kirjoitti...

Olettepa ihania yhdessä, onnellisia <3
Niin tuttuja tunteita nuo kaikki. Nytkin katselen pientä rakastani joka nukkuu päiväunia, hänen katselemiseen ei varmaan kyllästy koskaan.

Keiju kirjoitti...

Voi ihana Ainu <3 Pysyköön onni katseessasi!

tyttöankka kirjoitti...

Ihania sanoja! Ja ihana kaunis kuva! ♥

Miilosa kirjoitti...

Voi miten kaunis kuva! <3

Turnip kirjoitti...

Näihin hetkiin on ollut pitkä matka, mutta uskoisin kuitenkin että tämä hetki on ollut kaiken sen arvoinen. Kyllä minä uskon, että silmät on sielun peili. Olette kauniita <3

Maija Dahlia kirjoitti...

Oih! <3

Illusia kirjoitti...

Sanoit niin hyvin. Kaksi vuotta on onneksi sen verran, että ehtii jo toipua ja saa etäisyyttä. Niihin raskaisiin aikoihin on kamalan vaikea edes palata, mutta ainakin sitä uutta kevyempää oloa osaa arvostaa ja sitä, että hymy jaksaa nousta silmiin saakka. Aina se ei sinne asti yltänyt.

Anonyymi kirjoitti...

Voi sentään miten kaunis kuva! Onnentyttöjä. <3

Nuori Nainen kirjoitti...

Minä tunnistan! Minä tunnistan nuo silmät, sillä sellaiset katsovat peilistä. Samalla tavalla muuttuneet.
Voi kuinka tämä hymyilyttää!

(Ja siis selvennettäköön, etten oikesati sinun silmiäsi, sinua, tunnista. Jotten luule kummaksi stalkkeriksi :)

Yoslene kirjoitti...

<3

Anonyymi kirjoitti...

Silmät ovat ihmeelliset.. minun lääkärini kommentoi vuosien epäonnistumisten jälkeen ensimmäisessä plussan jälkeisessä ultrassa että silmäsi ovat erilaiset. Samoin mummoni on jälkikäteen sanonut että silmissäni oli jotain erilaista kun näki minut ennenkuin kerroin raskaudesta. Minäkin olen siis kuuden vuoden jälkeen viimein raskaana (rv 35) ja blogisi oli niiden vuosien aikana tärkeä. Kumpa vaan kaikki menisi hyvin.. tämä huoli on varmaan kaikilla sama. Ihana kuulla että siellä on kaikki hyvin... kaikkea hyvää! Ulriikkab

Ainu kirjoitti...

Kauniita sanoja teiltä kaikilta. <3 Kiitos. Näitä on hyvä ajatella ja näihin palata niinäkin hetkinä, kun onnea täytyy kaivella vähän syvemmältä piiloistaan esiin. Kyllä se siellä aina vain on.

Inka-Riia Unelma kirjoitti...

Ekaa kertaa täällä. Uusimman tekstisi (ilon)kyynelmainingeissa luin tämänkin, ja voin vain todeta, että onni näkyy<3 Toinen asia on se, että kuvittelisin tilanteen itselleni juuri noin - hitaan sulamisen ja silmien hymyn palaamisen, jos toive vielä täyttyy... Iloa ja rohkeutta sinulle yhä!

Ainu kirjoitti...

Kiitos <3 Toivon kovasti, että toiveesi täyttyvät :)