keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Pieniä vaivoja ja herkkiä hetkiä

Huomisaamuna olen menossa sokerirasituskokeeseen. Olen sen ikäinen ensisynnyttäjä, että seulontaan osallistumista suositellaan ja onhan se toki hyvä, että tutkitaan.

Mutta kyllä minua vähän hirvittää. Pahoinvointini oli jo välillä muutaman viikon tyystin poissa ja ehdin jo huokaista helpotuksesta sen osalta. Liian aikaisin. Tänä aamunakin kesken puuronkeittelyiden piti juosta vessaan yökkäilemään ja tällä kertaa oksentaminen teki erityisen kipeää. Toivottavasti huomenna olisi yksi niistä päivistä, jolloin pahoinvointi pysyy poissa ja sokerirasituskokeen tekeminen sen myötä onnistuisi.

Olen ollut myös viime päivinä tavallista väsyneempi. Takana on yksi onneton yö, jolloin unet jäivät parin tunnin mittaisiksi, se taisi sekoittaa unirytmiäni pahanpäiväisesti ja niitä velkoja makselen edelleen.

Muuten asiat tuntuvat olevan juuri kohdillaan. Selkäkipu on välillä kova, mutta toisaalta helpottaa välillä kokonaan ja muita kipuja ei oikeastaan ole, joten liikkuminen on vielä melko vaivatonta sekä mukavaa. Pikkuisen potkut ja kuperkeikat tuntuvat todella vahvoina, joten iltaisin olenkin nyt saanut keskittyä nautiskelemaan kynttilänvalosta ja kahdenkeskisistä seurusteluhetkistä. Tunnen hyvin voimakkaan yhteyden lapseeni näinä kallisarvoisina iltoina. Mahani heiluu ja kohoilee, pienen potkun tunteminen on jokaisella nytkähdyksellä yhtä uskomatonta ja sykähdyttävää. Oma sydän heittää volttia samaan tahtiin pienen kanssa.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Luin vanhan blogisi kertaistumalta läpi ja siirryin samoilla lukemisilla tähän uuteen. Odottelin, että milloin kirjoitat uudelleen niin kommentoin silloin blogiasi. Suurin osa teksteistäsi on kuin omia ajatuksiani. Itse myös kärsinyt pitkästä lapsettomuudesta. Tosin olen nyt yhtä onnellisessa asemassa kanssasi ja odotan pienen syntymistä ihan milloin vain (RV 40+2) Mitään näin hienoa en ole milloinkaan kokenut, nauttinut jopa oksentamisesta :D Huoli pienestä on ollut välillä todella suuri, vaikka raskaus on ollut ongelmaton. On vain uskomatonta miten vaikea sitä oli tasan 6,5vuoden lapsettomuuden jälkeen nähdä ne kaksi maagista viivaa jouluaattona :) Maailman paras joululahja ikinä :) Onnea loppu raskauteen ja jatkan blogisi seuraamista ehdottomasti.

T: Elina

Anonyymi kirjoitti...

Voih,ne potkut on niiin liikuttavan ihania!!! <3 Haaveillen jo toisesta pikku ihmeestä <3 Ihanasti taas kirjoitit Ainu. Vuosi sitten minäkin nautiskelin täysillä mahassani olevasta aarteestamme,nyt tuo valtavan rakas pieni ihminen nukkuu pinniksessä ja viimeksi tänään mietin että "hei mä olen äiti" On se vaan vieläkin vaikea tajuta olevansa vihdoin äiti, pitkän lapsettomuuden jälkeen.

-Helmi

Anonyymi kirjoitti...

Täälläkin alkaa pikkuhiljaa potkut tuntumaan, vielä eivät ulospäin näy, mutta kovasti huudellaan, äiti olen täällä. Vieläkään ei silti ole tajuntaan konkretisoitunut se,että meidän vauva tosiaan kasvaa tuolla, että meistä tulee vanhempia.

Toivottavasti pahoinvointisi helpottaa ja selviät sokerirasituksesta, itselleni se tehtiin jo aiemmin, ennen viikkoa 17 kun olen painoni takia riskiryhmässä, ja ennen raskauttani sokerit oli jo koholla. Olin siellä aikana jolloin pahoinvointi oli päivittäistä ja voin kertoa, että kokemuks oli hirveä ja olo aivan karsea. Toivottabasti sinulle se kuitenkin menee hyvin.

-Bells-

Pyykkivuoren Prinsessa kirjoitti...

Oi, nuo oli niitä maailman parhaimpia tunteita. Sitä vatsan kumpuilua olisi voinut tuijottaa tuntikausia. <3 Ja se yhteys tuntui niin voimakkaalta.
Oli vaikea käsittää lasta ensimmäistä kertaa pidellessä, että hänkö siellä on pörrännyt.

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun mukava lukia että hyvin menee :) Itse en nauttinut oikeastaa yhtään tästä toisesta raskaudesta. Henkisesti ihan helvettiä mutta onneksi kaikki päättyi hyvin :). Kärsin kummallakin kerralla ihan järkyttävästä pahoinvoinnista ja lisäksi minulla on verenpainetauti. Great... Mutta se tunne kun ensimmäisen kerran tuntee potkun ja ne alkavat vaan lisääntyä ja voimistua päiväpäivältä :) Muistan varsinkin ensimmäisen raskausajan potkut ikuisesti... Miten vilkas Poika olikaan. Tyttö taas möyri enemmän ja heitteli kuperkeikkoja. Haleja sinne!

Enkelipojan äippä

Ainu kirjoitti...

Elina, mahdatkohan olla jo synnyttänyt... :) Paljon onnea joka tapauksessa tuosta joululahjasta! Meillehän puolestaan pientä ihmettä odotellaan syntyväksi joulun aikoihin. Käsittämätön lahja tämä on. Samoilla fiiliksillä oksenteluiden suhteen, en tiennyt, että sekin voi kaikessa inhottavuudessaan olla niin odotettu vaiva. Mukava kuulla, että olet mukana odotuksessani, kaikkea hyvää sun perheellesi tähän syksyyn!

Helmi, kyllä tää välillä aina iskee lujempaa tajuntaan. Että oikesti, tässä sitä nyt kaiken jälkeen ollaan. Ihania hetkiä. :)

Bells, kiitos tuesta. :) Ikävää, että sun rasituskoe oli karsea. Mä selvisin lopulta ihan suht kunnialla, ainakaan en oksentanut litkua, vaikka sairaalalle mennessä vähän jo yökkäilinkin. :D Tuloksia en oo jaksanut vielä soitella, kun huomenna on jokatapauksessa neuvola. Eipähän se mukava testi ollut, mutta hyvä, että näitä seulotaan.

Pyykkis, nimenomaan. Voisin tuijottaa tuntikausia. :D Uskomatonta, että siellä on joku ja lopulta saan tavata hänet, ihan oikeasti. <3

Enkelipojan äippä, iso halaus sullekin. Oon kyllä tosi onnellinen sun puolesta, että toinen raskaus päättyi hyvin. Nyt sen kamaluudet on takana. <3 Oon itse kyllä loppujen lopuksi selvinnyt hirveän vähällä, se on pakko sanoa. Olen onnekas, kun saan nauttia tästä raskaanaolosta, kaikille se ei ole mahdollista.

Anonyymi kirjoitti...


I have died every day
waiting for you
Darlin' don't be afraid
I have loved you for a
Thousand years
I'll love you for a
Thousand more

Time stands still
beauty in all she is
I will be brave
I will not let anything
Take away
What's standing in front of me
Every breath,
Every hour has come to this

One step closer....

Christina Perri - A Thousand Years

Tulit mieleen tästä. :)

Ainu kirjoitti...

Voih. Ihana. :) Kiitos.