perjantai 13. joulukuuta 2013

Kuin unta

Tuntuu kuin eläisin unta. Kaunista unta. Olen niin onnellinen, että voin melkein nähdä tunteeni, tuntea sen tuoksun ja aistia sen lämmön, katsella sen värejä ja koskettaa sen pehmoista pintaa.

Nyt odotus alkaa olla jo lähellä loppuaan. Tähän asti olen ajatellut, että ei vielä. Nyt alkaa tuntua siltä, että olisi aika. Että tänään tai huomenna voisi olla se kauan odotettu hetki.

On tämä jännittävää. En minä pelkää syntymää, mutta jännittävä se on.

Miltäköhän meidän lapsemme näyttää? Miltä hän tuoksuu? Millainen ääni hänellä on? Miltä tuntuu hänen kosketuksensa? Miltä tuntuu silittää hänen poskeaan? Miltä tuntuu hänen ihonsa omaani vasten?

Miltä tuntuu ensimmäistä kertaa laittaa sormi hänen kädelleen ja tuntea hänen tarttuvan kiinni minuun?

Miltä tuntuu katsoa häntä silmiin?

Miltä tuntuu kuiskata hänen korvaansa, että rakastan?

11 kommenttia:

Keiju Toiveikas kirjoitti...

<3 olet ajatuksissani ja olen niin onnellinen puolestasi.

Kaipaava kirjoitti...

<3

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa ihanalta ja joltain mistä kannattaa haaveilla :) Kerrothan sitten vastauksen noihin kysymyksiin? Onnea vielä tältä anonyymiltä.

Maija Dahlia kirjoitti...

Jos saa arvata, niin veikkaan että vastaus kaikkiin noihin kysymyksiin on: ihanalta.

:)

Onnea matkaan!

Anonyymi kirjoitti...

Onse kumma, en tunne sinua yhtään. Vain kummankin blogisi kautta olen "oppinut tuntemaan" hitusen sinua. Silti elän ihan täysillä mukana sinun hyvät ja huonot hetkesi. Jännitän lähestyvää synnytystäsi ja toivon että kaikki menee hyvin. Olen niin onnellinen puolestanne! Oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Te saatte maailman parhaan joululahjan♥♥♥♥♥

Enkelipojan äippä

Anonyymi kirjoitti...

Viimeisiä päiviä ja hetkiä viedään <3 Oikein Ihanaa loppuodotusta!!

Bells

Ainu kirjoitti...

Kiitos teille jokaiselle. <3 Tuntuu niin hyvältä, että mun puolesta ollaan onnellisia. Joululahjaa kovasti odotellaan...

Kisu kirjoitti...

Nuo kaikki tuntuu aivan sanankuvailemattoman ihanalta. Sitä onnen tunnetta ei voi sanoin kuvailla. Luulen, että näitä tunteita on kaikilla vanhemmilla, mutta itsekin lapsettomuudesta kärsineenä (nyt 1 v 3 kk tytön äitinä) uskon, että sinä osaat arvostaa näitä asioita vielä tavallistakin enemmän.

En halua olla ilon pilaaja ja kuten sanoin, tiedän, että teitä odottaa pian suuri onni. Kannattaa kuitenkin varautua henkisesti myös siihen, että alku voi olla aivan kamalan rankkaa. Itselläni oli vaikea hyväksyä, että todella kauan odotetun vauvan kanssa ei elämä ollutkaan yhtä pilvilinnaa, vaan todella vaikeaa. Vauvani syntyi keskosena ja olin itsekin siinä tohinassa kuolla. Luultavasti keskosuudesta johtuen vauvani lähinnä itki ensimmäiset kolme kuukautta.

Erilaisten äitien ensimmäisellä tuotantokaudella oli perhe, joka oli saanut lapsen lapsettomuushoidoilla ja heidän arkensa refluksivauvan kanssa kuvasi hyvin sitä, millaisia tunteita meilläkin oli (sekä ennen että jälkeen vauvan syntymän). Jos mahdollista, kannattaa katsoa se.

Joka tapauksessa, oli alku rankka tai ei, teillä on pian edessänne elämänne lopullisesti muuttavat hetket. Ja vaikka se vauva olisi haastavampi tapaus, on mahdotonta kyllästyä ihailemaan omaa lastaan. Elämän ihme on niin suuri.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki tunteet ovat sallittuja myös niille, jotka ovat lapsettomuudesta kärsineet. Itsellä takana yritystä vuodesta -06 ja ihana ihmemies syntyi 09/13. Tunteiden vuoristorataa ei voi sanoin kuvailla. Se täytyy kokea.

On ollut iloa, onnea, naurua, itkua, raivoa, turhautumista, pelkoa, riittämättömyyttä, rakkautta, rakkautta ja rakkautta.

Parasta on se hetki, kun lapsi on syönyt ja nukkuu viatonta unta sylissäsi, etkä halua laskea toista sänkyyn nukkumaan, mutta on pakko, koska äiditkin tarvitsevat unta ♡

-Elina

Anonyymi kirjoitti...

Täällä aivan malttamattomana odottelen uutisia. Kerrothan heti, kun jotain kuuluu? :)

Ainu kirjoitti...

On se kyllä todellakin tärkeää tiedostaa etukäteen elämän realiteetteja, joihin kuuluu myös se, että vaikka kuinka hartaasti lapsi olisikin toivottu, voi tunteet ja tilanteet yllättää aivan täysin. Oon tuon erilaisten äitien jakson silloin joskus katsonutkin (ainut taitaa olla jonka ylipäätään olen katsonut) ja mun mielestä on tärkeää ja rohkeaa, miten avoimesti kaikenlaisista tunteista siinä esimerkiksi puhuttiin.

Yritän itse elämässäni keskittyä juuri nyt elämään juuri tätä hetkeä ja tähän kuuluu se pakahduttava onni, johon haluan upota täysin. Tulevasta en tiedä. Onneksi ympärilläni on rakastavia ja välittäviä ihmisiä, joilta tarpeen tullen pyytää apua. Toivottavasti osaan ja ymmärrän sitä myös pyytää. :)

Vielä siis ei ole vauvaa maailmassa, enkä tämän hetkisen oloni perusteella uskoisi tänäänkään syntyvän. Odotellaan siis vielä edelleen... Eipä tässä hätä ole. :)