maanantai 17. kesäkuuta 2013

Säikähdys

Toissa viikolla pelästyin aivan kauheasti. Minulla oli ollut parin viikon ajan välillä aika rajua ihottumaa, jota en kuitenkaan ollut osannut sen kummemmin pelätä. Lopulta tuskastuin jatkuvaan kutinaan ja raapimiseen siinä määrin, että käväisin näyttämässä ihoani terveydenhoitajalle, ihan vain hoito-ohjeiden toivossa.

Kaksi hoitajaa päätyi taivastelemaan punaisten läikkien peitossa olevia käsivarsiani ja reisiäni, kunnes toinen heistä sanoi taikasanat: tuo näyttää kyllä parvorokolta.

Siitä alkoi hirmuinen säikähdys. Elämäni ensimmäinen pelko äitinä. Parvorokko ei sinänsä minulle aiheuttaisi yhtään mitään pientä harmia kummempaa. Kutinan ja rumat sääret kestän kyllä. Mutta pikkuolennolle se ei välttämättä ole mikään leikin asia.

Muutaman mutkan kautta päädyin onneksi labraan verikokeisiin. Tuloksia piti odotella viikko ja niidenkin saamiseksi piti roikkua puhelimessa jonottamassa tovi jos toinenkin.

Minulla ei ole parvorokkoa. Se on verikokeiden perusteella sairastettu joskus, mutta ei nyt. Ei tarvitse kantaa huolta. Tämä ei ainakaan aiheuta pienelle mitään vaaraa. Se siitä.

Säikähdys oli inhottavaa. Kaamea pelko siitä,  onko pieni saanut minusta jotain, joka tekee hänelle pahaa. Äidin pelkoa. Kuitenkin niin erilaista kuin se aiempi pakokauhun sekainen pelko siitä, ovatko kaikki lapsettomuushoidot ja siihen liittyvät toiveet vain hukkaan heitettyä aikaa. Se hirveä kauhu, joka joskus saattoi herättää öisin. Sisintä kalvava mykkä, ontto pelko.

Pelko, joka antoi voimaa sille kalsealle muodottomalle möykylle, joka vähä vähältä kuristi kaulaani lujemmin. Joka hetki hetkeltä puristi rintaani tiukemmin. Kasvoton, hengetön pelko.

Se pelko on poissa. Tilalla on jotain muuta, joka ei ole niin mustaa ja pimeää. Enkä enää sano, että joulukuussa minusta tulee äiti. Ei. Minä olen äiti jo nyt. Syntymättömän lapseni äiti.

6 kommenttia:

sesilia kirjoitti...

Hei. Itse kärsin alku raskaudessa tosi pahasta allergiasta. Naama ja kädet oli täynnä ihottumaa. Voi hyvinkin olla että olet allerginen jollekin mille et edes olisi ilman raskautta. Se kun tekee meistä ja aisteistamme niin herkät. :-) toivottavasti menee pian ohi

Heidi Pii kirjoitti...

Oivoi, hyvä että kaikki on hyvin! Ihanasti kirjoitat, taas. Äidinrakkaus on (paitsi mielettömimmän ihaninta, myös) pelottavinta, mitä oon kokenut. Tämä kirjoitus antoi siihenkin taas uutta perspektiiviä, mulla kun ei oo takana mitään noin pelottavia ja tukalia tunteita, kuin sulla...

Mun mielessä läikkyy ilo aina kun muistuu mieleen kurkata blogiasi. Ihanaa, että susta on tullut äiti. Vaikken tiedäkään, kuka oot. Joku Oikea Ihminen kuitenkin, jolle on käynyt näin hirmuisen ihanasti, ja vieläpä mun vaklaavien silmieni alla. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä ettei sitten ollutkaan ja että sinulta löytyi vasta-aineet :)
Itse sain viime perjantaina päätöksen 12 viikon piinalle: sikiöni selviytyi parvosta.
Minulle parvorokko tuli kun olin viikolla 12 raskaana ja siitä alkoi viikon välein ravaamiset ultrassa, kahdella eri paikkakunnalla ja harkittiin jo verensiirtoa, onneksi pikkuinen kuitenkin taisteli virtausarvonsa kohdilleen :)
-Elisa

Anonyymi kirjoitti...

Ihana lukea että selvisit säikähdyksellä ja että täällä on kaikki hyvin /Ulriikka

Anonyymi kirjoitti...

Mitä sinulle Ainu kuuluu??

Ainu kirjoitti...

Kiitos taas kerran näistä ihanista kommenteistanne ja myötäelämisestänne. Ja tuntuu niin hirmuisen hyvältä kuulla, että matkaani täällä seurataan ja toivotaan puolestamme hyvää. :) Onneksi sain tosiaan selvyyden, ettei ihottuma ole mitään, mikä vauvalle olisi haitaksi ja loppujen lopuksi sain voiteilla ihonikin taas kuntoon. Nyt menee oikein hyvin!