sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Vatsantaputtelua

Kävin lastentarvikekaupassa tiirailemassa vaunuja. Ystävällinen myyjä esitteli pyytämäni vaunut minulle perinpohjaisesti, vaikka heti ensitöikseni ilmoitinkin, että tulin nyt aluksi vielä vain katsomaan ja kartoittamaan vähän tätä vaunumaailmaa.

Oli outo olo. Lapsettomuushaavojeni kipu on kuorrutettu onnella, mutta siellä alla ne jossain ovat vasta parantumassa. Koko ajan teki mieli sanoa, että tämä on sitten vuosikausia odotettu vauva, eikä vaan sellainen vauva, joita saadaan, kun puolison kanssa päätetään, että nyt olisi hyvä aika. Vaikka miten se mihinkään liittyy? Ei se tee minun raskaudestani yhtään sen merkillisempää tai tärkeämpää. Sitä se on ainoastaan minulle ja miehelleni sekä meidän lähipiirillemme. Vieraille olen vain yksi muiden joukossa ja sillä hyvä.

Vatsaani on taputeltu. Niin moni on tiennyt ainakin jotain siitä, miten kovasti meille on lapsia toivottu. Vilpittömät onnentoivotukset saavat minut häkeltymään. Niin monta kertaa olen jo saanut kuulla, miten toiset ihmiset ovat olleet riemuissaan kuultuaan uutisestamme. Se pistää hiljaiseksi. Ei sitä aina ymmärrä, miten ympärillä, kauempana ja lähempänä, on valtavasti ihmisiä, jotka toivovat puolestamme pelkkää hyvää. Se on koskettavaa ja liikuttavaa. Jokainen heistä saa minun puolestani tarttua mahaani ja taputella sitä. Sellaista hellyyttä olen niin monessa katseessa päässyt viime aikoina läheltä näkemään, että annan kernaasti jokaisen hyväntahtoisen käden lähestyä minua ja minussa kasvavaa pientä.

Minä todellakin olen nyt siinä tilanteessa, että en ainoastaan voi katsella tulevia vaunuja sillä silmällä, vaan minun oikeasti kannattaakin pikkuhiljaa alkaa miettiä, millaisia käytännön järjestelyjä tuleva perheenjäsenemme arkeemme vaatii. Asuntomme ei ole suuri, rahaa turhaan ylimääräiseen ei mielin määrin ole. Lastentarvikekaupassa käyminen oli yksi askel. Elämäni on muuttunut ja se muuttuu koko ajan. Mielessäni myllertää ja kaikki tämä valmistelee minua tulevaan. Istun sohvalla ja taputtelen itse vatsaani. Siellä hän on.

5 kommenttia:

SS kirjoitti...

Mulla oli aika pitkään tarve valottaa lapsettomuustaustaa tuntemattomillekin kyselijöille ja onnittelijoille. Siksikin, että oma reaktio onnitteluihin oli usein ulospäin aika kylmän oloinen, siis jos kyse ei läheisistä ihmisistä. Jotenkin suojeli itseään ja raskautta, eikä uskaltanut ihan kaikille omaa herkistymistään ja tunnemyrskyä näyttää. Nyt tilanne on ihan toinen, osaan avoimesti iloita ja näyttää sen että meille tulee vauva <3

Tulppaani 79 kirjoitti...

Tunnistan nuo tunteet niin hyvin muutaman vuoden takaa. Itse en meinannnut uskaltaa ostamaan vaunuja ja muutenkin olin kovin arka tekemään mitään hankintoja. Raskaana olo oli minusta ihanaa ja vaikka aina ei ollut niin ruusuinen olo niin sen kesti. Myös ensi kuussa täyttävä 2-vuotias lapseni on edelleen ihana ja olen kovin kiitollinen että saan olla äiti. Ihana seurata sivusta odotusta ja tuloasi äidiksi.

Ainu kirjoitti...

SS, jotain tuollaista mäkin koen. Kun se kiva myyjä mua vilkaistuaan totesi, että "teille taitaa olla tulossa talvivauva", niin mun teki mieli sanoa, että ei se mikään talvivauva ole, sen on koeputki-vauva. :D

Tulppaani, oli iso kynnys mennä ihan paikan päälle oikeaan kauppaan vaunuista kyselemään. Olin kyllä etukäteen netistä tutkinut tosi tarkkaan, että minkätyyppisiä ominaisuuksia meidän arkiympäristö ehkä vaatisi ja mistä vaunumallista niitä voisi löytää. Jotenkin tuntui siltä, että mulla ei vielä ole lupaa mennä vaunukaupoille, jos en ole etukäteen tehnyt taustatöitäni kunnolla. Ei mitään logiikkaa, mutta kertoo epävarmuudestani. :) Mutta ihanaa tää raskaanaolo mustakin on. Kiva kun seuraat!

Anonyymi kirjoitti...


Kommentoin nyt vain jotaki;) Aktiivisesti olen lukenut blogiasi, aloin lukemaan sitä hieman ennen iloista uutistasi kun itselläni oli alkamassa hoidot, kyynelsilmin hormooneita pistellessä luin siitä, että saavutit vihdoin onnen. Silloin en olisi uskonut, että jonkin ajan päästä luen kyynelsilmin kirjoituksiasi taas hormoonihuuruissa mutta eri hormoneista johtuen. Nyt itsekkin vihdoin monen lapsettomuusvuoden jälkeen ivf hoito toi meille sen ihmeen joka syntyy alkuvuodesta. Itse en ole osannut blogia pitää vaikka ajatukset onkin päätynyt henkilökohtaiseen päiväkirjaan mutta blogiasi olen lukenut ja niin kovin monet kirjoitukset kolahtavat, samoja tunteita ja ajatuksia läpikäydään. Kaikkea hyvää sinulle ja pikkuiselle, nautitaan joka hetkestä.

-Bells-

Ainu kirjoitti...

Hei Bells! Kiitos viestistäsi. On mukavaa kuulla, että näitä samoja tunteita eletään jossain muuallakin. Ja kiva, jos siitä ratkaisusta, että olen päättänyt jakaa tuntojani tällätavalla julkisesti blogista, on jollekin kohtalotoverille ollut hyötyä ja samaistumista. :) Paljon onnea teidän omasta ihmeestä. Kaikkea hyvää myös sulle ja koko perheellesi. Nämä hetket ovat tosiaan ainutlaatuisia ja ihmeellisiä. Nautin tästä onnesta, täysillä. Virtuaalinen rutistus! Sait mut hymyilemään.