maanantai 1. heinäkuuta 2013

Pieni sydän

Toinen neuvolakäynti on takana. Vierailu oli lyhyt ja ytimekäs, sain kertoa juuri ne asiat, jotka mielessäni pyörivät ja sain vastaukseksi sopivassa määrin myötätuntoa, hymyilyä ja neuvoja. Painoni on noussut pikkuisen, tässä pahoinvointitilanteessa se oli oikein hyvä uutinen, vaikkei nousulla sinänsä vielä juuri väliä olisikaan. Hemoglobiinikin on kerrassaan mallikelpoinen, joten toiveeni siitä, ettei rautalisään tarvitsisi missään vaiheessa suostua, pysyy edelleen yllä.

Olen syönyt ahkerasti pakastimesta viime kesän hurjasta mustikkasadosta edelleen jäljellä olevia supermarjoja ja on mukava ajatella niin, että ehkä juuri niiden ansiosta olen näin verevä ja pahoinvoinnin taustallakin hyvävointinen. Niitä mustikoita poimin edessä ollutta ivf-hoitoa odotellen ja sydän pelosta väristen. En silloin oikein osannut oikeasti kuvitella itseäni raskaanaolevaksi. Ja silloin edessäni oli vielä monta ylä- ja alamäkeä, hurjaa toivetta ja musertavaa takaiskua. Sekä ihmeellinen kevät, joka muutti kaiken lopullisesti.

En minä neuvolaan mennessä ollut tajunnut ajatella ollenkaan sitä, että tästä eteenpäin kuunnellaan sydänääniä. En siis osannut jännittää enkä pelätä ja hymyssäsuin pötköttelin, kun hyväntuulinen terveydenhoitaja pyöritteli kylmää anturia napani alapuolella.

Ja siellä hän oli. Ilmeisesti heilui ja potki vimmatusti, sen verran hassuja tömähdyksiä ja kömähdyksiä vatsastani kuului. Ja taas äiti nauroi ääneen ultra-anturi vatsan päällä pomppien.

Tärkein ääni oli kuitenkin 152 kertaa minuutissa -tahtiin tamppaava pieni sydän. Olen viidennellä kuulla raskaana ja minun pikkuiseni mitä ilmeisimmin kasvaa ja voi hyvin.

Minä olen todellakin viidennellä kuulla raskaana. Ihan uskomatonta.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa. <3 Käsittämättömän nopeasti menee tämä aika, viidennellä kuulla jo! Voi hyvin!

Riitta

Nappi kirjoitti...

<3

Anonyymi kirjoitti...

Omaan rautaisuuteen voi tosiaan vaikuttaa ruokavaliolla paljonkin. Jos ei se ihan koko raskausaikaa riitä, lisärauta-aika sivuvaikutuksineen ainakin jää lyhyeksi.

Odotan nyt kolmatta, ja vasta rv 36 piti lähteä "rautakauppaan". Obsidan(kin) pistää mulla mahan solmuun mutta nestemäinen, kasvipohjainen valmiste imeytyy paremmin eikä juuri aiheuta oireita. Maku vaan on kamala.

Kaikkea hyvää odotukseesi!

-maaria

Ainu kirjoitti...

Eipä tosiaankaan tunnu siltä, että aika kuluisi liian hitaasti. :)

Kiitos Maaria ja onnen hetkiä myös omalle taipaleellesi! Tuota purkkirautaa tahtoisin juuri siksi välttää, koska pelkään, ettei se muutenkin herkähkölle vatsalleni mitään hyvää saisi aikaan. Ja olisihan se toki aina paras ratkaisu, jos olisi niin onnekas, että saisi ruokavaliosta imeytymään tarvittavat. Mutta eihän se tietenkään aina niin mene. Täällä meillä on ymmärtääkseni tapana määrätä rutiiniraudat viimeistään joillain tietyillä raskausviikoilla, mutta sitä tapaa on meillä opinnoissakin kehoitettu välttämään, jos arvot eivät ole alle 110 ja siitä aion pitää kiinni. Vielä en onneksi ole arvoineni lähimaillakaan tuota rajaa, mutta onpa tässä raskauttakin vielä paljon jäljellä. :)

S kirjoitti...

Ihanaa kun kaikki on mennyt niin hyvin! <3

Anonyymi kirjoitti...

Jee mahtavaa! Kyllä kaikki menee nyt hyvin :) Meidän pieni ihme täyttää kohta 2 kk. Ihme jota en koskaan odottanut saavani :)

Enkelipojan äippä

Ainu kirjoitti...

<3 Ihanaa kun iloitsette puolestamme. :)

ulmai kirjoitti...

Voi ne ekat sydänäänet <3 Ihanaa!