lauantai 27. heinäkuuta 2013

Älä stressaa

Avoimen lapsettomuuteni aikana olen törmännyt monenlaisiin, toki aina hyvää tarkoittaviin neuvoihin ja kannustuksiin. Aika harvoin ne toimivat siten, miten on vilpittömästi aiottu. Ennemminkin ne ovat saaneet minut vaikenemaan ja pakenemaan omiin ajatuksiini. Silti sydämessäni arvostan sitä, miten ihmiset haluavat ilmaista myötätuntoaan ja tukeaan, vaikka kömpelöstikin ja vaikka he sanoillaan saattavat tahtomattaan satuttaa vain lisää.

Yksi yleisimmistä kannustimista, joita tahattomasti lapseton saa kuulla lienee kaikkien tuntema tarina siitä yhdestä pariskunnasta, joka yritti lasta monta vuotta, mutta sitten he lopettivatkin stressaamisen ja - hupsista keikkaa - olivat käden käänteessä raskaana. Älä stressaa, siinä avain onneen.

Minä haluan kertoa toisenlaisen tarinan. Sitä saa vapaasti käyttää, kertoa eteenpäin tarinaa Ainusta, joka stressasi, mutta tuli silti lopulta raskaaksi. Miten kaikesta elämään liittyvästä stressistä huolimatta on aivan mahdollista, että se voi onnistua.

Keväällä minun täytyi työskennellä neljän kuukauden aikana viidessä eri työpaikassa. Aina eri ihmiset, eri käytännöt, eri kuviot, eri ympäristöt. Aina sopeutuminen siihen, keitä ympärillä olevat ihmiset ovat, miten he minuun suhtautuvat, minkälaisia asioita oma työnkuva oikein pitääkään sisällään, mitenpäin täytyy missäkin olla. Jatkuva uuteen opettelemisen stressi ja aina, kun aloin tuntea oloni pikkuisen kotoisammaksi ja mukavammaksi, tuli aika siirtyä uuteen paikkaan. Ja sama rumba alusta. Stressaavaa siis.

Jouduin muun muassa yhdessä vaiheessa työskentelemään päivittäin sekä keskenmenon juuri kokeneiden että raskauden keskeyttämiseen päätyneiden kanssa. Erilaisten raskausvaivojen kanssa. Nämä teemat eivät antaneet minun hetkeksikään unohtaa sitä, missä oman elämäni solmut ja kipupisteet sijaitsivat. Stressaavaa siis.

Aloin epäillä jo koko uravalintaani. Lapseton kätilö, se oli aluksi tuntunut itsestäänselvältä ratkaisulta, mutta pikkuhiljaa tunsin ahdistuksen kasvavan. Vuodesta toiseen raskauksia ja syntymiä ja vauvoja. Muille, ei minulle. Ei hetkenkään rauhaa. Stressaavaa siis.

Opinnoissani minulle pääsi kasautumaan kirjallisia tehtäviä. Siinä ne olivat, edessäni ja takanani ja vaativat huomiota ja keskittymistä ja lukemista ja kirjoittamista. Ja koko ajan minusta tuntui siltä, että pääni räjähtää, enkä selviä ajoissa mistään. Että en saa tehtyä lopulta yhtään mitään ja epäonnistun tässäkin, tälläkin kertaa. Stressaavaa siis.

Alkionsiirtoon liittyvä aikataulutus meni kerta toisensa jälkeen eri syistä mönkään. Milloin oli itsenäisyyspäivää, milloin joulua, milloin ovulaatio jäikin tulematta. Kuukausi toisensa perään ei mikään näyttänyt loksahtavan edes vahingossa kohdalleen. Aloin olla epätoivoinen ikuiselta tuntuvaan odottamiseen ja aina uuden pettymyksen vastaanottamiseen. Odotukseni hoitoja kohtaan olivat nollassa ja välillä jopa toivoin vain, että kaikki olisi jo ohi. Että pääsisin irti tästä helvetistä ja voisin alkaa rakentaa elämääni uusista palasista. Stressaavaa siis.

Kaiken tämän keskellä rakkaan läheiseni kunto romahti yhtäkkiä. Hän teki pari viikkoa kivuliasta kuolemaa, kunnes nukkui pois. Samana päivänä, kun sain tiedon hänen kuolemastaan, tein elämäni ensimmäisen hailean positiivista lupailevan raskaustestin.

Kaiken tämän keskellä tulin raskaaksi.

8 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Toivoa antava tarina <3

Anonyymi kirjoitti...

Voi Ainu,kun sä saat mut aina liikutuksesta itkemään. <3 Elin itse myöskin Ivf:n aikaan kovin stressaavia aikoja,mutta kas tulin siitä huolimatta raskaaksi.:)

5kk vanhan (kohta jo 6kk) Ivf pojan äiti..laitan jatkossa nimekseni Helmi,kun kommentoin sulle (vähän lyhyempi nimimerkki :))

Anonyymi kirjoitti...

Tykkään!!

Ainu kirjoitti...

Suvi, toivottavasti olisi sellainen jollekin. <3

Helmi, ihana kommentti. :)

Anonyymi, kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Eksyin mutkan kautta blogiisi. Todellakin toivoa antava teksti. Jos en olisi töissä, niin itku olisi päässyt.
Itse keväällä keskenmenon jälkeen toivon uuden raskauden alkavan pian.
Kiitos tästä tekstistä.

Ainu kirjoitti...

Kiitos sinulle kommentistasi. Olen todella onnellinen, jos tämän kirjoittamalla sain annettua toivoa. Pahoitteluni keskenmenosta. Toivon puolestasi mäkin, että uusi raskaus alkaisi.

Feeniks kirjoitti...

Todellakin toivoa antava tarina, niinkuin koko teidän tarinanne muutenkin. Näiden tarinoiden voimin jaksan itse valmistautua syksyn koitokseen (ja ehkä pikkuisen ruveta taas toivomaan onnistumista)

Ainu kirjoitti...

Feeniks, jännäilen ja toivon puolestasi syksyllä mukana. Kiva kuulla, että tästä mun elämästä on toivoksi asti. :)