perjantai 19. heinäkuuta 2013

Osastolla

Olen viime päivinä voinut todellakin pahoin. Koko raskausajan kestänyt pahoinvointi jatkuu yhä, mutta nyt se tuntui riistäytyvän täysin käsistä. Lisäksi pääni on ollut kauhean kipeä, yötä päivää. Olen kuluneella viikolla oksennellut aamusta iltaan ja öisin samalla itkeskellen räjähtämispisteessä olevaa päätäni.

Torstaina mitta tuli täyteen ja soitin neuvolaan. Sain puhelimessa myötätuntoa ja sympatiaa ja vilpittömän halun löytää ratkaisu pahaan olooni. Minut laitettiin synnytysvastaanotolle ja sieltä päädyin nesteytettäväksi osastolle.

Aamulla heräsin uutena ihmisenä. Poissa oli viiltävä särky, eikä minua edes yökkäyttänyt lainkaan. Tunne oli sanoinkuvaamattoman kepeä.

Hyvältä tuntui myös se, että eilen pääsin kurkkaamaan vähän vauvaa samalla kun minut tutkittiin. Vauva oli todella vilkas, ei pysynyt paikallaan hetkeäkään. Polski siellä hyvässä lapsivesimäärässä. Hänellä on kaikki hyvin ja hän kasvaa mainiosti huteravointisesta äidistään huolimatta.

Oli myös mukavaa törmätä sairaalassa niin ystävällisiin hoitajiin ja lääkäreihin. Sairaalat eivät ole minulle mitään unelmapaikkoja, vaikka sellaiseen lopulta tulen varmasti töihinkin päätymään. Illalla harmitti hetken, kun lääkäri ei lähettänytkään minua kotiin vaan osastolle, mutta oikea ratkaisuhan se oli. Ja hyvä, että minua oikeasti hoidettiin, eikä taputettu vain päähän ja sanottu, että joskus raskaanaolemiseen kuuluu myös pahoinvointisuus.

Nyt olen kotona ja huokaisen. Olo on parempi ja mieli kevyt siltä osin, että tiedän vauvallani olevan kaikki kunnossa. Tuntui myös mukavalta puhua kätilön kanssa muutama sana lapsettomuustaustastani. Siitä, miten älyttömän onnelliseksi tunnen itseni koko ajan. Miten näiden menneiden vuosien jälkeen elän vihdoin nyt todella vain tätä hetkeä, joka minulla käsissäni on. Se tunne, etten enää hengästyneenä, pala kurkussani juokse kohti jotain saavuttamatonta, on vapauttava. Tippaletku kädessäni tunsin, ettei minulla saati lapsellani ole mitään hätää.

Rentouttavaa. En enää pelkää tätä hetkeä enkä huomistakaan. En enää.

8 kommenttia:

Nappi kirjoitti...

Huh, kuulostaa karmealle tuo pahoinvointi. Itse siltä vältyin (näin jälkikäteen sanon jo, että onneksi vältyin, vaikka viime kesänä olisin antanut melkein mitä vaan yhdestä yrjöstä, kun ajattelin silloin sen merkkaavan hyvin jatkuvaa raskautta). Toivottavasti sulla yrjöt alkaa olemaan jo yrjötyt pikkuhiljaa!

Anonyymi kirjoitti...

Huh, miten säikähdin otsikkoa, onneksi se ei kuitenkaan ollut mitään pahaa. Hienoa, että sinut otettiin hyvin vastaan ja sait helpotusta oloosi. Itselläni onneksi pahoinvointi tuntuu hieman helpottaneen, vaikka se ei olekkaan ollut ihan jokapäiväistä niin sangen ikävää välillä, vaikka voin kyllä viettää 9kk pää vessanpytyssä on se kuitenkin sen kaiken vaivan arvoista, mutta onhan se hienoa jos pystyy myös nauttimaan raskaudesta ilman inhottavaa pahaa oloa. Toivotaan, että pahoinvointipäiväsi alkavat olla takanapäin.

-Bells-

Anonyymi kirjoitti...

Oksentelu ei mitää herkkua ole. Itse oksensin ensimmäisessä raskaudessa koko sen 6kk minkä Poika jaksoi elää. Tästä toisesta 8kk. Vielä ennenkuin synnytys käynnistettiin vkolla 36, oksensin sunnuntaina ja tyttö syntyi keskivkona. Kaikenlaista joutuu naisen keho käydä läpi mutta kun lopputulos on onnellinen niin sen kestää. Hyviä vointeja!

Enkelipojan äippä

Ainu kirjoitti...

On tosiaan tää pahoinvointi aika rasittavaa pitemmän päälle. Vaikka toisaalta, tottakai olen valmis ottamaan vastaan paljon siitä palkinnosta, joka kaiken jälkeen odottaa, tietysti. Sairaalareissu kyllä teki sen, mitä luvattiin eli katkaisi oksentelukierteen. Sitä puolestaan eivät voineet luvata, etteikö huono olo vielä palaisi uudelleen... Jännä on naisen kroppa ja kaikkea sitä tässä matkan varrella siitä oppiikin. Hyviä vointeja tasapuolisesti myös kaikille muillekin! :)

Anonyymi kirjoitti...

Onpas hurja pahoinvointi, mutta ihana, että taidat olla tosi hyvällä mielellä siitä huolimatta. :)

Miten sinun opintosi nyt syksyllä, teetkö vielä jotain ennen äitiyslomaa, vai mikä vaihe sulla alkaisi?

Riitta

Ainu kirjoitti...

Riitta, hyvällä mielellä tosiaankin. Ja mikäpä tässä ollessa. :) Ehdin vielä syksyllä opiskelemaan jotain ensimmäisen jakson verran, työharjoitteluihin en sitten enää lähde. Mulla on esim. sellainen herkkupala kuin pakollinen tietokonekurssi vielä jotenkin jäänyt suorittamatta. Olisi hyvä, jos sitten äitiyslomalta palatessani olisi jäljellä enää vain noita erikoistumisopintoja. Milloin sulla alkaa? :D

Anonyymi kirjoitti...

Mulla alkaa 14.8. sen ryhmän kanssa, jonka kanssa tein keväällä, ja sit 2.9. varsinaisesti. Yritän paiskia kursseja oikein olan takaa nyt syksyllä, kun en voi tehdä ekaa harkkaa nyt (koska sen edellytyksenä oleva kurssi on ainoa jota en keväällä pystynyt tekemään), ja sitten pähkään haenko kätilöksi keväällä. Jos saisin edes suurimman osan kahen kean vuoden opinnoista tehtyä 1,5 vuodessa (eka puoli vuottahan on jo yhtä kurssia vaille tehtynä), niin se ois hyvä. Nyt kesällä teen pari kurssia Oulun avoimeen. Edistää sekin, ja toinen jopa vähän kätilöjuttua läheltä liippaavaa. :)

R

Ainu kirjoitti...

Koko ajan homma etenee. :) Voi, miten hauskaa!