Koen olevani aika liikunnallinen ja hyväkuntoinen. Viime vuosina olen alkanut nähdä itseni ulkoisesti uusin silmin ja olen vihdoin oppinut aidosti pitämään näkemästäni. Liikunta on ollut tässä varmasti suuri apu. Olen pystynyt hyväksymään oman vartaloni erikoisuudet ja erityisyydet osaksi omaa identiteettiäni.
Nyt kun olen raskaana, vartaloni on muuttunut todella paljon. Rakastan uudessa olemuksessani etenkin vatsaani. Vaikka alan tuntea oloni jo ajoittain melko kömpelöksi, etenkin silloin, kun selkävaiva muistuttaa olemassaolostaan, suurimman osan ajasta hyrisen tyytyväisenä. Enkä voi ohittaa peiliä vilkaisematta ihanan turhamaisesti mahaani.
Uskon siihen, että liikunnallinen taustani auttaa minua paitsi nyt raskausaikana, myös sekä synnytyksessä että synnytyksen jälkeen. En ole enää ihan nuori tyttönen, vaikken mikään vanhakaan toki vielä. Uskon, että hyvä peruskunto auttaa jaksamaan ja palautumaan tästä kaikesta huomattavasti paremmin kuin jos en harrastaisi juurikaan liikuntaa.
Raskausaikana liikunta on ollut erilaista kuin aiemmin. Minulle sopivimmilta ohjatuilta kuntosalitunneilta ovat tuntuneet pumppi ja spinning, ulkoillessa taas reipas peruskäveleminen. Tosin enää en kävele kovinkaan reippaasti, mutta eteenpäin kuitenkin vielä mennään. Meidän perheessä ei ole autoa, joten kaikki arkiset asiat hoidetaan kävellen tai pyöräillen. Juoksemisesta en ole yrityksistäni huolimatta oppinut ikinä pitämään, enkä ole sitä nyt raskaanaollessa edes yrittänyt.
Pumpissa on ollut totuttelemista siihen, että painoja on pitänyt heittää pois ja paljon. Olen aiemmin harrastanut sitä melko isoilla painoilla läkähtymiseen saakka treenaten. Nyt otan painoja vain vähän ja vielä vähemmän ja hissuttelen pitkin tuntia itseäni. Se on ollut jollain tasolla hyvin helpottavaa. Opin kuuntelemaan itseäni paremmin ja olemaan itseäni kohtaan pehmeämpi. Olen myös löytänyt uudella tasolla merkityksiä siitä, mitä kaikkea voi tarkoittaa liikunnan mielialaa kohentava vaikutus. Aiemmin se oli ennenkaikkea sitä tunnetta, mikä kropan valtaa kaikkensa antaneen hikisen ähellyksen jälkeen. Silloin itse liikuntasuoritus on ollut väylä sen jälkeiseen hyvänolontunteeseen. Nyt pystyn entistä intensiivisemmin nauttimaan itse liikuntahetkestä.
Olen aina ollut aika notkea ja tykännyt venyttelystä ja venytteleminen on ollut nyt raskausaikanakin minulle tärkeää. Tunnen itseni helposti hyvin tukkoiseksi, jos en venyttele. Venytellessäkin on pitänyt opetella vartalostani uusia ulottuvuuksia ja antaa rajoituksilleni myönnytyksiä. Sekä hakea asentoja uudella tavalla, varoen. Sekä yllättyä siitä, miten omat varpaat pikkuhiljaa kaikkoavat jonnekin saavuttamattomiin vatsan taakse.
Raskausajan liikunta on kaikenkaikkiaan ollut minulle oivallusten ja uusien näkökulmien aikaa. Olen oppinut sallivammaksi itseäni kohtaan ja todellakin oppinut kuuntelemaan oman kehoni viestejä. Olen oppinut pysähtymään ja hillitsemään ja hakemaan pehmeää asennetta itseäni kohtaan.
Loppusyksyksi tein vielä yhden asian, jota olisin vielä vuosi sitten kauhulla kammonnut. Ilmoittauduin äitiysjoogaan. Minä, äitiysjoogassa. Enpä olisi uskonut.
2 kommenttia:
Heippa! Seurailin vanhaa blogiasi toisella profiililla varsin intensiivisesti, kunnes pidin bloggailutauon ja... yllätyin iloisesti kun eksyin sinne taas tänä kesänä, sekä tietty tänne uuteen blogiin. Haluaisin vaan sanoa kuinka onnesta liikuttunut olin. Vanhan blogisi tekstit koskettivat todella syvälle ja niitä lukiessa monesti toivoin ja rukoilinkin sinulle äitiyttä.. Joskus kommentoinkin, että olen aivan varma että susta vielä tavalla tai toisella tulee äiti <3
Eli onnea, onnea raskaudesta <3 :)
-Karoliina
Hei Karo! Kiitos, kun tulit kertomaan. :) Ihana kuulla, kun joku on seurannut meidän taivalta ja toivonut puolestamme. <3 Aurinkoa myös sun alkusyksyysi! Kommenttisi toi sitä tähän mun siivousaamuun.
Lähetä kommentti