Meidän pienellä on ollut rakenneultrasta asti nimi, jolla häntä kutsumme. En tiedä, jääkö se nimi lopulliseksi, vai vaihtuuko vielä, mutta nyt hän on pikku S meidän arjessamme.
Minun vatsassani on pieni ihminen, jolla on oma nimi ja joka potkii ja mönkii paljon. Hänellä on oma hylly vaatekaapissani ja siellä on muutama pikkuinen vaate. Sohvamme reunalla retkottaa virkattu vauvanpeitto. Sen peiton tein monta vuotta sitten mieheni siskon vauvan nimiäislahjaksi. Virkkasin valkoista ja keltaista ja ruskeaa villaa ja solmin lankojen väliin hiljaisia toiveita omasta pienestä. Toivoin jo silloin niin kovasti, että saisin jonain päivänä tehdä peiton omalleni.
Nyt se peitto odottaa sohvalla meidän pientä. Pestynä, hohtavan valkeana. Lämpöisenä, pörröisenä. Kun katselen sitä, muistan joka kerta, miten kovasti olenkaan toivonut ja miten onnekas olen nyt.
Meidän arkeemme kuuluu nyt kasvava vatsa, jota ihmettelen joka päivä. Minusta se on aivan ihana.
Päivä päivältä kaikki on todellisempaa. Meille odotetaan ihan oikeasti vauvaa.
7 kommenttia:
Ihanaa kaikki! Ihana peitto ja ihana pieni tyttö.
<3 !
Voi Ainu. <3 Ihanaa, en pysty muuta sanomaan.
Ihanasti taas kuvailet tunteitasi. <3 Niin onnellinen puolestasi. :)
-Helmi
♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥
Enkelipojan äippä
Kiitos kaikille osallistumisesta tähän onneen <3
Ihana, että kirjoitat tätä blogia ja vielä niin kauniisti osaat laittaa sanasi, kun kuvaat tunteita ja tunnelmia.
Henkilökohtaisesti raskausaika oli kyllä ihan jotain mieletöntä. En ole koskaan tuntenut itseäni niin läpeensä onnelliseksi ja tyytyväiseksi, terveeksi ja hyvinvoivaksi (anteeksi, kun hehkutan tuota hyvinvointia, kun sinulla oli sitä rajua pahoinvointia...).
Synnytyskin oli kaikesta huolimatta oikeastaan pelkästään positiivinen kokemus.
Niin se joulukuu lähenee ja on täällä ennen kuin huomaatkaan (=ihan järkyttävän pitkän ja hitaasti kuluvan ajan päästä ;)
Ihania päiviä sinulle kasvavan masun kanssa <3
Itseasiassa pahoinvointikin, etenkin nyt kun se alkaa olla jo ihan siedettävän vähäistä, ei sinänsä juurikaan haittaa. Eikä muutkaan vaivat, joita on jo nyt ihan tarpeeksi kertynyt. Niin onnen huipulla mä todella oon leijunut, että annan vain mennä ja nautin. Ja kaikesta huolimatta koen olevani oikein hyvinvoiva mäkin. Vielä en edes malttamattomana odota joulukuuta, vaikka sekin aika varmasti vielä tulee, nyt olen vielä ihastuksissani raskaanaolosta. Ja tämä kovasti potkutteleva lapsi tekee siitä nautinnollista. Ja se, että olen vielä aika maltillisen kokoinen, näillä viikoilla.
Synnytys mua toden teolla pelottaa, oon jotenkin onnistunut kehittelemään itselleni repeämiskauhun. Onneksi on aikaa vielä suhtautua ja sulatella tulevaa. Kun sitä ei voi etukäteen päättää, miten asiat sitten ajallaan etenee... :)
Ihania vauva-arkipäiviä puolestaan sulle! <3
Lähetä kommentti